> Etusivu

TERVETULOA YLÄ-SAVON NUORKAUPPAKAMARIN SIVUILLE

Nuorkauppakamari on kansainvälinen jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumis-järjestö sekä kontaktiverkosto, joka vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnassa. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

___


PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS 2012

Tervehdys kaikille Ylä-Savon Nuorkauppakamarin jäsenille, koejäsenille, senaattoreille ja kunniajäsenille!

Toimintavuosi 2012 on lähtenyt käyntiin ja uusi hallitus on aloittanut työskentelynsä.Toivottavasti vuosi 2012
tulee olemaan kamarissamme tapahtumarikas ja antoisa kaikille!

Toivon, että mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan tapahtumiimme ja saisimme näin aktivoitua kamarimme toimintaa. Vuoden tärkeimmäksi tehtäväksi olemme asettaneet uusien jäsenien hankinnan, toiminnan monipuolistamisen sekä erilaisten tapahtumien lisäämisen. Tavoitteenamme tänä vuonna on lisätä Ylä-Savossa kamarimme tunnettavuutta, tiedottaa Ylä-Savon Nuorkauppakamari ry:n jäsenistöä aktiivisesti hallituksen päätöksistä, sekä ajankohtaisista tapahtumista ja uutisista.

Muistakaa, että hallitus on jäsenistöään varten ja voitte aina olla yhteydessä, kertoa kokemuksistanne kamarista ja lähettää ehdotuksia tapahtumista ja toiminnasta!

Tervetuloa mukaan aktiivisten nuorten aikuisten järjestön toimintaan hakemaan uutta sisältöä vapaa-aikaan, oppimaan uutta ja verkostoitumaan!

Tammikuisin terveisin,

Anne Turunen
PRES 2012